Miten organisaation rakenteet tukevat innostumista?

”Kun organisaatio kasvaa, tulee kitkakerrointa. Se nostaa verenpainetta, hidastaa.” Jokainen meistä tietää, että liialliset säännöt ja byrokratia latistavat ja asioiden etenemistä hidastavat rakenteet turhauttavat. Silti me tarvitsemme yhteisiä sääntöjä, yhteisiä rakenteita, jotka myös omalta osaltaan vapauttavat tilaa innostukselle ja luovuudelle, kun tiedämme, miten perusarki kulkee. Miten tuon kitkakertoimen muodostumisen voisi välttää organisaation kasvaessa isommaksi?

Yksi pohdinnan arvoinen ajatus on organisaation sisälle rakennettavat pienet itsenäiset solut. ”Meidän tiimillä on hyvä ekologinen lokero, vaikka ympärillä olisikin hämärää. Me olemme suojassa perinteisiltä jähmeyksiltä.”

Haastatellessani ja havainnoidessani neljää eri tiimiä Ylellä uusinta kirjaani varten nousi vahvasti esille tiiviin, itsenäisen ja pienen lähitiimin merkitys. ”Koko organisaation ei tarvitse olla kunnossa, omaan arkeen vaikuttavat asiat ovat tärkeimpiä.” Pienessä tiimissä ihmiset oppivat tuntemaan toisensa vahvuuksineen ja heikkouksineen, heidän on helpompi aistia toistensa tunnetilat ja nostaa asioita esille turvallisissa puitteissa. Pienessä tiimissä tulee myös helpommin näkyväksi, jos työkuorma jakautuu epätasaisesti. Erityisesti muutosten keskellä saattaa helposti käydä niin, että mitään vanhaa ei oteta pois uusien tehtävien tieltä. Pieni tiimi on myös ketterä, se on valmis muuttamaan suuntaansa nopeasti edellyttäen, että ymmärrys suunnanmuutoksen tärkeydestä on yhteisesti jaettu.

Pienessä tiimissä psykologinen turvallisuus on helpommin rakennettavissa ja ylläpidettävissä. Harvard Business Schoolin professori Amy Edmondsen määrittelee psykologisen turvallisuuden uskoksi, luottamukseksi siihen, että ketään ei rangaista tai nöyryytetä hänen esittäessään ideoita, kysymyksiä, huolenaiheita tai virheitä.

Google on vuosikausia etsinyt vastausta kysymykseen, mikä yhdistää erinomaisesti suoriutuvia tiimejä (lähde: ”What Google Learned From Its Quest to Build the Perfect Team”, The New York Times Magazine, 26.2.2016). Jo aikaisemmin merkittäväksi asiaksi oli todettu se, miten tiimin jäsenet kohtelivat toinen toisiaan. Tutkijoita kuitenkin hämmensi se seikka, että kaikki erinomaisesti suoriutuvat tiimit eivät kuitenkaan käyttäytyneet samalla tavalla. Tarkemmat tutkimukset nostivat kuitenkin esille kaksi yhtenäistä seikkaa.

Ensinnäkin erinomaisissa tiimeissä sen jäsenillä oli yhtäläiset mahdollisuudet puhua ja olla äänessä. Jos tiimeissä vain yksi henkilö tai pieni joukko ihmisiä sai tilaisuuden olla äänessä, ryhmän kollektiivinen älykkyys laski. Toiseksi erinomaisissa tiimeissä tiimin jäsenet olivat taitavia aistimaan toistensa tunnetiloja perustuen äänen painoihin, kehon kieleen ja muihin sanattomiin viesteihin. Nämä molemmat piirteet löytyvät myös psykologisen turvallisuuden määritelmästä. Turvallisessa tiimissä on mahdollisuus ottaa henkilökohtaisia riskejä, joita esimerkiksi innostumisen osoittaminen on.

Innostuminen on tunne, jota pitää johtaa luomalla sille tilaa. Taloudellinen kasvu edellyttää luovuutta, mikä edellyttää innostusta, joka ohjaa mahdollisuuksien näkemiseen ja voimavarojen vapauttamiseen. Miten teidän organisaatiossa nämä näkökulmat otetaan huomioon rakenteita suunniteltaessa?

**************

Blogi julkaistu alunperin Henryn nettisivuilla 15.9.2016.

Jaa tämä artikkeli

Scroll to Top