Stressi on ystäväsi

Miten sinä koet stressin? Entä miten uskot, että stressaava elämä vaikuttaa elinikääsi? Entä mikä voisi auttaa sinua stressaavina ja vaikeina hetkinä?

Stressi on meille kaikille tuttu tunne. Erityisen ajankohtainen tunne se on lukuisille juuri ylioppilaskirjoituksensa suorittaneille pääsykokeisiin pänttääville nuorille ympäri Suomea. ”How to make stress your friend” on psykologi Kelly McGonigalin TED-puheen teema. Mitä Kellyn puheesta voisit sinä nuori aikuinen ottaa opiksesi? Tai kuka tahansa meistä?

USA:ssa tehdyn tutkimuksen mukaan voimakas stressi lisää kuoleman riskiä vain niillä henkilöillä, jotka uskovat stressin olevan heille haitaksi. Matalin riski puolestaan oli henkilöillä, jotka kokivat stressiä, mutta suhtautuivat siihen positiivisesti. Stressi on siis ihmiselle pahaksi, jos hän uskoo, että näin on. Kellyn sanoma onkin, että muuttamalla suhtautumistamme stressiin, voimme vaikuttaa oman elinikämme ennusteeseen. Miten stressiin sitten voisi suhtautua positiivisesti?

Kun seuraavan kerran kohtaat stressin merkit esim. käsien hikoilun, sydämen pamppailun muista, että keho valmistaa sinua kohtamaan elämän haasteet. Kun ajattelet, että kehosi auttaa sinua parempaan suoritukseen, verisuonesi pysyvät stressin kohdatessasi rentoutuneena, kuten ilon ja nautinnon hetkinä. Myönteinen suhtautumisesi vaikuttaa siis kehosi reagointiin ja sitä kautta terveyteesi.

Toinen USA:ssa tehty tutkimus havaitsi, että kovaa stressiä kokevien, mutta muita auttavien ihmisten riski kuolla stressiin liittyviin oireisiin oli olematon. Tärkeää ei siis yksin ole se, miten suhtaudut stressiin vaan myös se, miten toimit stressiä kohdatessasi. Kelly kertoo, että stressissä kehomme erittää adrenaliinin ohella myös oksitosiini- eli mielihyvähormonia, jota erittyy myös halatessamme. Kun elämä koettelee, kehomme ohjaa meitä kääntymään toisten puoleen sekä antamaan että saamaan tukea. Tämä puolestaan entisestään lisää oksitosiinin eritystä vahvistaen sydäntä valmistaen meitä entistä paremmin kohtaamaan elämään kuuluvat vaikeudet.

Toivon, että sinäkin nuori aikuinen, joka välillä vaivut epätoivoon tietoa päähän päntätessäsi muistat tämän – usko itseesi ja etsiydy muiden seuraan – et ole yksin. Kellyn sanoja mukaillen: Tarkoituksen ja mielekkyyden etsiminen on terveellisempää kuin epämukavuuden ja stressin välttäminen. Stressi on ystäväsi, kun suhtaudut siihen kuten ystävään.

 

Jaa tämä artikkeli

Scroll to Top